Moni meistä joutuu tuskailemaan ajoittain ulkomuotonsa ja vartalonsa kanssa, sillä usein tuntuu, että ne kaikkein muodikkaimmat vaatteet on tehty jotakuta muuta varten. Se mikä näyttää muotikuvissa mallin päällä upealta, ei näytä enää millekään, kun itse pukee vaatteen päälle. Missä vika?

Vartalotyypit

Kun tunnistaa oman vartalotyyppinsä, voi istuvien ja hyvännäköisten vaatteiden valinnasta tulla helpompaa. Vartalon mittasuhteilla on suuri vaikutus siihen, millaiset vaatteet näyttävät hyvältä päällä. Kyse ei ole välttämättä liikakiloista tai lyhyestä pituudesta, vaan vaatteen mallin ja leikkauksen suhteesta vartalon muotoon. Ideana on, että pukeutuminen tasoittaa vartalon muotoa ja rakennetta.

Kolmiovartalo

Jos vartalotyyppi on esimerkiksi kolmion mallinen, eli yläosa on suhteessa pienempi kuin alaosa, niin kannattaa suosia vaikkapa neuletakkeja, jotta saadaan kokoa yläosaan. Alaosan leveää lantiota ja muodokkaita jalkoja voidaan häivyttää tummilla värivalinnoilla. Esimerkiksi housut, joissa on bootcut-leikkaus, sopivat hyvin tällaiselle vartalotyypille. Pienet korot yhdistettyinä hiukan leveneviin lahkeisiin tuo mukavaa tasapainoa tällaiselle vartalolle.

Atleetikko

Mikäli vartalotyyppi on vastakohta edelliselle, eli atleettinen vartalo, jossa yläosa on vahvempi kuin alaosa, tai vartalotyyppi on suora, niin kulmikasta rakennetta kannattaa vähän pehmentää. Kun vartalon yläosa on jo luonnostaan atleettinen, sitä ei kannata korostaa enempää esimerkiksi jakuilla, joissa on olkatoppaukset. Mieluummin kannattaa suosia naisellisia röyhelöitä ja laskeutuvia kankaita. Alaosaan voidaan saada muodokkuutta korkeavyötäröisillä housuilla ja kietaisuhameella.

Yleinen